15.9.09

Yllätyksellinen paketti

Tilasin elämäni ensimmäisen kerran Ikeasta postitse tuotteita. Eli sekin on nyt kokeiltu! En ole saanut aikaiseksi askarreltua nahkaisia kahvoja ja päätinkin sitten tilata netistä jotkut mitkä olisivat kohtuuhintaiset ja jotka voisi myydä joskus eteenpäin. Se kuka on joskus reijittänyt sabluunalla kotimme kaapistoihin kahvoille reijät ansaitsisi kunnon tukistuksen!! Kolmea reikää jouduin uudelleen muotoilemaan, kahta uutta kahvaa hieman taivuttamaan ja yksi on "kikkailtu" kiinni niin, että toivon ettei se joskus irtoa kun kiireessä klosaa.. Mutta kahvat istuvat ulkonäöltään hyvin teipattuihin kaapistoihin! Huomenna  hieman lämmitän hiustenkuivaajalla teippiä kasaan ja saan vanhojen kahvojen jäljet pois. Sitten maalailen hieman niistä kohden mistä valkoinen maali on käytössä kulunut pois ja sitten ne hyvät.... Kunnes maalailen kaapistot kokonaan valkoisiksi.. ups..

Mutta kahvojen vaihto-operaatio toi muutakin kivaa puuhaa sillä siivosinkin sitten samalla kaikkea vanhaa rojua, jauhoja yms. roskiin. Ei löytynyt hiiren pipanoita mutta askartelukaapissa oli auennut jossain vaiheessa pieni kimalle-purkki. Tai siis purkin koko oli pieni mutta sitä kimalletta oli kyllä jätesäkillinen :D Nyt meillä kimaltelee kaikki mahdolliset koloset ja kissat hopeaa! Naapurista pitäisi hakea tyhjiä Piltti-purkkeja jotta saisin niihin lajiteltua kaikki helmet, napit, kristallit.. Tulisi niidenkin osalta järjestystä kaappiin. Löysin myös melkoisen kasan erilaisia paperiarkkeja ja niillekin olisi hyvä keksiä joku näppärä säilytysmuoto. Taidan hankkia sellaisen koti-kansion joiden lokeroihin voisin lajitella kaikki paperit? Laitan oheen muutaman kuvan uusista kahvoista, myös sellaisen kuvan jossa on vanha, kullansävyinen vedin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti